Narsisti.

Kirjoitan tätä blogia, jotta voin selventää ajatuksiani, kasvaa muutaman millin, päästä irti vahvoista ja vanhoista kahleista, vapautua ja oppia rakastamaan entistä enemmän itseäni.

On olemassa paljon musiikkikappaleita, joita en voi kuunnella koska niihin sisältyy liikaa huonoja muistoja. Hyviäkin hetkiä, joista lopulta on viety täysin pohja paljastuneiden valheiden takia. Kuten edellinen parisuhteeni. Suhde, joka rakentui toisen osapuolen puolelta silkoille valheille, pettämiselle, oman egonsa pönkittämiselle, kulissien ylläpitämiselle ja jälkeenjääneisyydelleen. Hänen luulonsa itsestään olivat suuremmat, kuin tsunamien tekemät tuhot tai aavikkojen rajat. Hän sai minusta helpon uhrin, koska olen kiltti, asetan muut itseni edelle, yritän tehdä parhaani rakkaiden ihmisteni eteen, en aina osaa pitää puoliani, tarpeissani on myös miellyttäminen, hyväksynnänhaku ja en aina pysty riittämään edes itselleni. En vieläkään tiedä kuinka hän sai kiedottua minut pikkusormensa ympärille ja kuinka en osannut, voinut tai pystynyt lähtemään siitä sairaasta suhteesta.

Olen pahoillani. Niin syvästi pahoillani kuinka kaltoinkohtelin, itseäni. Kuinka laiminlöin omia tarpeitani, kuinka en kuunnellut itseäni, seurannut sydäntäni vaikka sisimmässäni tiesin, ettei tällä suhteella ole tulevaisuutta sen suhteen, että olisin kyennyt itse pysymään järjissäni.

Meillä oli avoin parisuhde 10 kuukauden seurustelun jälkeen. Keskusteltiin säännöistä ja luotiin ne yhdessä. Lopulta ymmärsin, ettei hän koskaan ollut ymmärtänyt mikä on sinkkuuden ja avoimen parisuhteen ero. Hänelle pääasia oli päästä iskemään, panemaan ja liehittelemään kaikkia naisia, joita tapaa. Olivat ne sitten koulunsa hallituksen jäseniä, minun ystäviä, tinder mätsejä tai lähikaupan kassa. Missään ei kulkenut rajoja. Eihän hänellä ollut rajoja, koska kaikki säännöt ahdistivat ja kuristivat. Avoimen parisuhteen myötä hänen lauseidensa väleistä pystyi lukemaan, että yhteiset sääntömme eivät päde häneen koska hän ei halua olla tilivelvollinen minulle, sillä kokee sen ahdistavaksi että täytyy kertoa missä on ollut, kenen kanssa ja mitä on tapahtunut. Hän eli sinkkuna parisuhteessa. Olin hänelle äiti, kun omansa oli lapsuudessaan hylännyt. Olin siivooja, laskujen maksaja, pyykin pesijä, lattian lakaisija, lakanoiden vaihtaja, rahapussi kaupassa, bonuskortti, aamukahvin keittäjä, kulissien ylläpitäjä ja vagina, jonka kautta hän pystyi itsensä tyydyttämään silloin kun halusi. Viimeisien kuukausien aikana hän ei koskenut minuun enää ollenkaan. Sylkäisi, jotta luistaa ja kävi viikonloppuisin panemassa naapuritaloissa asuvia valloituksia. Aina oli selitykset kun kotiin saapui. Joskus osti kukkia ja yllätyksiä odotti pöydällä. Rakastan sinua ei koskaan sanottu.

Miksi pysyin tässä kaikesta huolimatta? En tiedä.

Maaliskuussa lähdettiin Thaimaahan reppureissulle kuukaudeksi. Se oli 30-vuotis syntymäpäivälahja minulta hänelle. Lentoliput. Olin ottanut selvää missä kävisimme, mitä tekisimme ja kuinka paikasta A paikkaan B siirrytään. Hänellä ei ollut aikaa moiseen. Oli tärkeämpää käydä tinder treffeillä, tehdä julisteita ja flaijereita milloin kenellekin, pönkittää egoaan ja pitää sosiaalisessa mediassa julkisuuskuvansa kirkkaana. Somen kautta hän antoi ymmärtää kuinka syö terveellisesti, treenaa ja pitää itsestään huolta. Kodin seinien sisällä hän söi pussi kaupalla karkkia, sipsiä, joi alkoholia, treenasi kotona ehkä kaksi kertaa kuukaudessa eikä välittänyt omasta hyvinvoinnistaan laisinkaan. Sisimmässäni halveksuin. Näin molemmat puolet ja kuvotti kuinka ihmiset uskoivat kiiltokuvaa, jonka hän heijasti facebookkinsa ja instagramminsa seinille. Kuinka hän eli muiden ihmisten huomiosta. Kuinka hän muisti kertoa, jos joku panonsa oli kertonut hänen olevan komea ja kuinka minun sanomiset samasta asiasta olivat puolueellisia niin niitä ei voitu huomioida. Toisten sana painoi aina vaakakupissa enemmän kuin minun.

Reissussa olimme kuin kaverisuhteessa. Emme kävelleet käsikädessä, kuherrelleet missään, nukuimme kaukana toisistamme mutta tulimme toimeen. Eräänä iltana häntä alkoi iskeä tumma nainen. Nainen teki kaikkensa, se oli häikäilemätöntä. Suoraan silmieni edessä, eikä hän välittänyt naisen iskuyrityksistä vaan nautti kaikesta huomiosta jonka sai. Ei missään kohtaa sanonut, että olen hänen tyttöystävänsä saati avovaimonsa. Imi itseensä kaiken sen, mitä tilanteesta irti sai. Nautti huomiosta ja samalla siitä, kuinka rikkinäiseksi se minut sai. Kävelimme yhtä matkaa hotelleillemme ja tämä nainen suuteli minua keskellä satua. Hän ilmoitti parisuhteemme olevan tässä, se on nyt ohi.

Itkin ja kävelin. Olin raivoissani, samalla niin helpottunut, onnellinen ja huojentunut. Mutta niin yksin siinä hetkessä. Thaimaassa. Ilman Suomessa olevaa tukiverkostoani. Samassa hotellissa majoittuneelta kaveriltani ei lohdutusta saanut kun hän oli itse niin rikki omista asioistaan. Halusin haihtua ilmaan. Kuinka selviän loppumatkasta? Pakkaanko rinkkani ja jatkan yksin reissuani ja tapaamme toisemme lentokoneessa, vierekkäisillä paikoilla muutaman viikon päästä?

Jatkoimme reissua yhdessä. Oli pakko vain yrittää selviytyä. En saanut syötyä, oksetti, kuvotti, ahdisti. Bangkokissa hän kosti minulle, koska niinhän narsistit tekevät. Kun heitä kohtaan on hyökätty he kokevat täysin oikeutetuksi kostaa. Olimme toista iltaa, kahta päivää ennen kotiin lähtöä hotellimme kattoterassilla allasbaarissa juomassa olutta. Hän oli tinderöinyt jonkun espanjalaisen naisen kanssa, joka asuu Bangkokissa. Kertoi, että käy hakemassa kyseisen naisen tähän ylös meidän kanssamme istumaan ja josko tästä yhdessä lähdettäisi katsomaan yöelämää. Ojensi oluensa minulle sanoen "pidä tätä, tuun kohta takaisin." Eikä hän koskaan tullut. Laitoin 30 minutin päästä viestin kysyäkseni missä olet - "kaljalla" oli vastaus. He olivat lähteneet muualle kaljalle, meidän hotellihuoneen avainkortti hänen taskussaan. Palautti sen kahden tunnin päästä respaan, eikä edes suoraan minulle. Reissullaan viipyi puolitoista vuorokautta.

En kysynyt sanallakaan, mitä hän sinä aikana teki kun oli poissa. Lentokoneessa kotimatkalla hän kylläkin pakotti minut kuuntelemaan mitä kaikkea oli tämän kyseisen naisen kanssa tehnyt, missä käynyt ja millaisia ihmisiä tavannut heidän hulppeissa asunnoissaan. Kertoi seikkailuistaan tytölle, jonka kanssa olin lentokoneessa keskustellut mukavia. Koki varmaankin, että tässä on hänen ainut mahdollisuutensa saada minut kuuntelemaan kun en voinut poistua paikalta.

Kaksi viikkoa asuttiin saman katon alla kotiin palattuamme. Sain tietooni mitä kaikkea hän on selkäni takana puuhannut, kuinka minusta puhunut, kuinka valehdellut ja ennen kaikkea se kaksinaamaisuuden määrä.

Sain paniikkikohtauksen keskellä olohuonetta. Tärisin, itkin enkä tiennyt mitä tehdä. Soitin siskolleni, että jos pakkaan nyt kaikki tärkeät tavarat ja kissat mukaani, voinko tulla hänen luokseen. Se oli pelastava oljenkorteni. Hän ei ollut ehtinyt tulla kotiin vielä ilta kahdeksaan mennessä kun minä olin jo ehtinyt pakata kaikki tavarani autoon, lainata ystävältä toista kissankoppaa ja sulkea ulko-oven viimeistä kertaa. Juuri kun olin kirjoittamassa paperilapulle viestiä "onneksi olkoon, luulit varmaan ettei sinun sanomiset ja teot tule koskaan julki" laittoi hän viestin "mitä sieltä kaupasta tartteskaan". Oltiin aiemmin sovittu kauppaan menemisestä kun hän tulee kotiin. Vastasin "en tarvitse sieltä mitään" jota hän ihmetteli. Kirjoitin viestiin saman lauseen, minkä olin juuri paperilapulle saanut. Eikä hän muka ymmärtänyt mitään, mistä puhutaan. Hän mielestään on aina puhunut minusta parhaana ystävänään eikä koskaan haluaisi minulle mitään pahaa. "Kerro edes otsikko mistä puhutaan". Ja ei, meillä ei ollut enää mitään parisuhteeseen viittaavaa eromme jälkeen mutta hän sai pidettyä minua lähellään yhteisen kodin takia.

Vielä ennen kun suljin ulko-oven, mielessäni kävi ajatus ylireagoimisesta tähän tilanteeseen. Onneksi lähdin. Onneksi painoin kaasua ja ajoin pois. Se on itsekkäin teko mitä olen koskaan tehnyt ja se on myös pelastanut elämäni, mielenterveyteni, elämänhaluni ja itsearvoni.

Kiitos siskolleni, joka kissoja hoiti muutaman kuukauden että ehdin saada elämäni järjestykseen. En olisi voinut lähteä mikäli en olisi saanut otettua kissoja mukaan. En halunnut ajatellakaan millaisen koston hän olisi voinut kissojen kautta minulle tehdä.

Tässä hetkessä meillä on kissojen kanssa turvallinen koti, onnellisuutta ja lempeää yhdessäoloa. Kissat nukkuvat kerällä vieressäni eikä niiden turkki enää kastu kyyneleistä tämän asian tiimoilta.

Olen elossa.